Vanhemmuudesta ja läsnäolosta

Se on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa, helppoa ja vaikeaa. Vanhemmuus nimittäin.  Kun syntyy lapsi, syntyy elinikäinen suhde, jonka monimuotoisuus on vailla vertaa. Vanhemmuus on laji, johon suunnataan paineita ja ristituulta vähän joka tasolta ja suunnalta. Elämme monimutkaisia aikoja, mutta toisaalta vanhemmuuden ydinresepti on edelleen yksinkertainen. Rakasta, ole turvallinen, aseta rajat, helli ja huolehdi, lohduta ja kannusta, ohjaa ja opasta. Ole läsnä. Läsnäolon taito on ehkä yksi tämän päivän vanhemmuuden suurimmista haasteista. Niin moni asia kilpailee huomiostamme, että ihmekös jos jotain unohtuu. Kunpa se ei olisi lapsi, joka unohtuu. Tällaista viestiä kuitenkin aina välillä kuulee, kun pääsee jakamaan kokemuksia varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa.


Sain viime viikolla osallistua Kajaanissa koulutukseen, jossa KM, lto Tuula ”Taikamummo” Honkasen mainiossa opissa pääsimme pohtimaan varhaiskasvatuksen sosiaalisia oppimisympäristöjä. Paljon voimme vaikuttaa varhaiskasvatuksessa siihen, millaisessa sosiaalisessa todellisuudessa lapsemme varttuvat, mutta tärkeä sijansa – ensisijainen – on vanhemmilla ja kodeilla tässäkin asiassa. Koulutuksessa käytiin keskustelua, jota soisi käytävän jatkossa myös päiväkodeissa vanhempien kanssa. On syytä pohtia myös läsnäolon kysymyksiä työntekijöiden näkökulmasta – mitkä asiat vievät huomiomme, katkaisevat vuorovaikutuksemme lasten kanssa ja mistä voisimme luopua, jotta ehtisimme ehkä olla enemmän läsnä?

Usein läsnäolossa on kyse pienistä arjen teoista ja valinnoista, joiden merkitystä ei ehkä tule vain ajatelleeksi. Mitä teet, kun tulet hakemaan lastasi päiväkodista? Kohtaatko lapsesi? Otatko syliisi hänet, jolle sinä olet maailman tärkein ja odotetuin? Puhutko puhelimeen tai surffaatko jossain, josta hädin tuskin maltat irtaantua noukkimaan lapsesi mukaasi? Kohtaamisia, joissa vanhemman huomion saa päivän tärkeimmässä tapaamisessa lapsen sijasta puhelin, on työntekijöiden kokemusten mukaan paljon. Jossain päiväkodeissa on jo kyltein kielletty kännyköiden käyttö hakutilanteissa. Toivottavasti se sitten toimii, jos muu ei auta.

Keskusteluun läsnäolosta liittyy usein myös huolestunutta pohdintaa lasten ja vanhempien suhteen luonteesta. Jotkut vanhemmat toimivat mieluummin lapselleen kaverina kuin lapsen elämän raameista vastaavana vanhempana. Rajojen asettaminen ei onnistu ja lapsi joutuu tekemään päätöksiä ja valintoja, joita hänen ei ehkä pitäisi joutua tekemään. Maailma on muuttunut monessa, mutta lapsen perusturvallisuus rakentuu edelleen osaltaan vanhemmista, jotka kykenevät asettamaan elämää hahmottavat ääriviivat lastensa olemiseen ja kasvamiseen. Jos vanhempi pelkää kaikissa käänteissä lapsen mielipahaa ja itkua, ei rajaa saa asetettua millään. Tällöin lapsi joutuu kasvamaan epämääräisessä maailmassa, joka rajattomuudessaan vaikuttaa äärettömältä ja kaoottiselta, turvattomaltakin. Lapsi ei mene rikki siitä, että toisinaan vanhempi päättää ja toimii lapsen puolesta. Kunhan vanhempi myös järkkymättä ottaa vastaan lapsen purkauksen ja antaa lohdun, opettaa pääsemään yli pettymyksestä.

Eikä sitä tarvitse hävetä, että on välillä hukassa vanhemmuutensa kanssa. Tukea ja ohjausta saa varmasti, kun uskaltautuu kysymään. Hyvä väylä asioiden puheeksi ottamiseen puolin ja toisin voi olla esimerkiksi lapsen vasu-keskustelu, jota toivoisi jatkossakin käytettävän myös vanhemmuuden kysymysten pohtimiseen.

Terveisin Irma