torstai 10. marraskuuta 2016

Uuden pedamentorin tervehdys



Miten voimme kehittää varhaiskasvatusta ja edistää tvt:n mahdollisuuksien hyödyntämistä varhaiskasvatuksesta? Tällaisin miettein olen saanut mieluisan ja innostavan tehtävän aloittaa Kajaanin kaupungin varhaiskasvatuksen toisena pedamentorina Riikka Sipilän työparina.

Riikka on tähän mennessä työskennellyt uutterasti kaupungin päiväkodeissa tvt-mentorina vieden käytännön varhaiskasvatustyöhön iPadien ja erilaisten sovellusten hyödyntämisen monia mahdollisuuksia lasten oppimisessa. Tätä työtä jatkamme nyt yhdessä suunnaten jatkossa työmme kärkiä yhä enemmän uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa kohti.

Olemme mukana paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman tekemisessä sekä Kajaanin varhaiskasvatuksen käytännön työn kehittämisessä uusien varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden johdattamaan suuntaan. Hiljattain valmistuneet perusteet raamittavat jatkossa aiempaa selkeämmin varhaiskasvatustyötä ja tuovat innostavia mahdollisuuksia laadukkaan varhaiskasvatuksen edelleen kehittämiseksi lasten hyödyksi.

Lasten osallisuuden varmistaminen on meille pedamentoreille tärkeä asia myös varhaiskasvatusta kehitettäessä. Siksi tulemme päiväkodeissa vieraillessamme esimerkiksi tekemään lapsille erilaisia haastatteluja. Selvitämme lasten kokemuksia ja ajatuksia varhaiskasvatuksen kokemusasiantuntijoina myös esimerkiksi sadutuksen ja animaatioiden tekemisen keinoin, missä hyödymme tvt:n mahdollisuuksia niin osallisuuden mahdollistavana välineenä kuin dokumentoinnissakin.

Päiväkoteja lähestymme lähiaikoina tarjoamalla kumppanuuksia erilaisten kehittämispilottien muodossa. Tästä kerromme lisää myöhemmin myös YouTube-kanavallamme, joka on tilattavissa YouTubesta nimellä Varhaiskasvatus Pedamentorit.




 

Yhteistyöterveisin, Irma Huotari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti