Marraskuun
alussa koitti minulle se ilon ja onnen päivä, että sain itselleni kollegan ja
hyvän kollegan sainkin. Ihana saada sinut mukaan tähän hankkeeseen Irma, meillä
on tekemisen meininki! Vaikka vasta vajaa kuukausi on yhteiseloa kulunut, niin
olemme saaneet todella paljon asioita eteenpäin ja kaikkea uutta ja jännää on
alulla.
Kajaanissa
päiväkotien johtajat ovat yksiköidensä vasu-vastaavia ja minusta se on todella
hyvä asia. Tällä tavoin johtajat pääsevät perehtymään uuteen vasuun huolella ja
se on heti syntyessään johtajilla hallussa ja pedagogisen johtajuuden kautta
asiat siirtyvät päiväkodeissa käytäntöön. Vasu-työhön on saanut päiväkodeista
ilmoittautua myös henkilöstöä ja ilo huomata, että myös näitä innokkaita on
mukana työstämässä paikallisen vasun tekstiä. Vasu on jaettu luvuittain eri
ryhmien mietittäväksi ja me pedamentorit olemme kumpikin mukana kolmessa
ryhmässä ja lisäksi meillä on kirjoitusvastuu, eli ryhmien työskentelyn
pohjalta kirjoitamme Kajaanin kaupungin vasun lopulliseen muotoonsa.
Me
pedamentorit olemme tehneet myös ensimmäisen kyselyn päiväkotien henkilöstölle.
Näitä kyselyjä on tulossa vielä jatkossakin eri osa-alueilta ja niiden
tarkoitus on ennen kaikkea herättää päiväkodeissa pedagogista keskustelua
siitä, miten meillä toimitaan ja ennen kaikkea miksi näin toimitaan.
Käytänteitä voi olla hyviä ja ei niin hyviä, mutta on tärkeää pohtia
pedagogiikkaa näiden käytänteiden takana.
Ensimmäisen
kyselyn aiheena oli päiväkodin ruokailutilanne ja siinä kyselimme esimerkiksi
saako lapsi valita kuinka paljon ottaa ruokaa ja saavatko lapset keskustella
ruokapöydässä. Kyselyn teimme tarkoituksella sellaiseksi, että vastaaminen oli
monivalintakysymysten ansiosta nopeaa, jolloin mahdollisimman moni henkilöstöstä
ehtisi siihen vastata. Kyselyn lopussa oli vastaajan niin halutessa mahdollisuus
perustella vastauksiaan avoimien kysymysten kautta ja kysyimme myös
kehitettäviä asioita ja päiväkodissa jo olevia hyviä käytänteitä ruokailun
suhteen.
Ensimmäiseen
kyselyyn saimme 66 vastausta ja olimme määrään todella tyytyväisiä. Etukäteen
hieman jännitti, että miten tällainen toimintatapa otetaan vastaan.
Jännittäminen oli turhaa sillä olemme saaneet myös paljon positiivista
palautetta kyselystä! Teimme vastauksista yhteenvedon ja esittelimme tulokset
päiväkodin johtajien kokouksessa ja näin meillä oli siis valmista ja tuoretta
statistiikkaa siitä, mikä tilanne on päiväkodeissa tällä hetkellä. Päiväkotien
johtajat saivat jatkotehtäväksi käsitellä tuloksia yksiköissään ja tehdä taas
siitä kirjallinen yhteenveto.
Siinäpä
muutamia asioita, jotka ovat tällä hetkellä vireillä. Paljon muitakin
suunnitelmia ja projekteja pyörii taustalla, mutta niistä lisää ensi jaksossa! J
Riikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti