maanantai 10. lokakuuta 2016

Hyvää Aleksis Kiven päivää!


Aleksis Kiven päivän kunniaksi ajattelin keskittyä blogissani hieman tarinan kerrontaan ja siihen sopiviin sovelluksiin. Saduttaminen on perinteinen menetelmä varhaiskasvatuksessa, jolloin lapsi kertoo tarinan ja aikuinen kirjaa sen ylös juuri niin kuin lapsi on sen kertonut. Digitalisaation kautta lasten tarinoita voidaan tallentaa myös uudenlaisilla menetelmillä ja tarinoihin saadaan tallennettua myös lapsen ääni.



Yksi omista suosikkisovelluksistani on Shadow Puppet Edu, jota voi hyödyntää eri tavoin tarinan kerronnassa. Shadow Puppet Edu -sovelluksen avulla voi kertoa tarinan, jossa kuvien päälle voi tallentaa oman äänen. Olemme käyttäneet sovellusta monipuolisesti päiväkodeissa. Sovelluksella on tehty retkikertomuksia, eli lapsi on palauttanut mieleen, mitä missäkin retkellä otetussa kuvassa tapahtuu. Lasten osallisuutta voi lisätä sillä, että lapsi on itse ottanut valokuvat ja kertoo sitten, miksi/mitä on kuvannut. Pikku-Ketun eskarilaiset olivat esimerkiksi käyneet katsomassa Röllin uuden elokuvan ja teimme elokuvan jälkeen ryhmätyönä (neljä lasta) tarinan elokuvaretkestä. Aikuinen oli ottanut retkellä kuvia ja kaikki lapset saivat valita niistä kaksi, josta halusi kertoa jotakin. Kuvat laitettiin sovellukseen ja kukin lapsi kertoi vuorotellen kuvasta. Kun yhteinen tarina lopuksi kuunneltiin, lapsista huomasi, että oman äänen kuuluminen iPadilta oli jännittävää ja samalla lapset olivat selvästi ylpeitä omasta esiintymissuorituksestaan.



Viime viikolla teimme Shadow Puppet Edu -sovelluksella Pikku-Ketun päiväkodissa 3-4 -vuotiaiden kanssa pieniä haastatteluja. Ensin lapset harjoittelivat ottamaan kuvia itsestään ja sen jälkeen aikuinen haastatteli lasta esimerkiksi siitä, kuka on kuvassa, miltä hän näyttää ja mistä hän erityisesti päiväkodissa pitää. Isompien lasten kohdalla voisi tehdä haastattelun myös niin, että lapset keksivät toisilleen kysymyksiä tai kuvaavat itse ensin päiväkodista mieluisia/epämieluisia asioita ja selittävät sitten, miksi valitsi juuri nämä kohteet.  Tällä tavalla voi siis tehdä vaikkapa lapsille asiakastyytyväisyyskyselyn. :)



Toinen suosikkisovellukseni on PuppetPals HD, jossa lasten on helppo ja nopea tehdä animaatioita. Tämä sovellus on yksi niistä harvoista, johon minun mielestä kannattaa sijoittaa rahaa, tässä tapauksessa 3,99€, että saa kaikki sovelluksen mahdollisuudet käyttöön. Perussovellus on siis ilmainen ja sillä saa käyttöönsä seitsemän hahmoa ja kolme taustaa, jolla kyllä pääsee hienosti alkuun.

PuppetPals HD -sovelluksessa lapsi voi valita muutaman hahmon jolla haluaa tehdä tarinan ja sen jälkeen taustan, missä haluaa tarinan esittää. Hahmoja liikutetaan taustan päällä ja samalla puhutaan hahmoilla ja lopputuloksena on animaatio. Aika monen ja monenikäisen lapsen kanssa olen tällä sovelluksella tarinoita tehnyt ja vielä ei ole tullut vastaan yhtään lasta, joka ei olisi tästä sovelluksesta pitänyt. Kaikista arimmat lapset eivät välttämättä uskalla heti hahmoilla puhua, mutta ihana on nähdä se silmien tuike, kun he saavat esiintymisen ja osallisuuden kokemuksen jo siitä, että uskalsivat hieman liikuttaa hahmoa ruudulla. Olemme tehneet animaatioita yksin, parityöskentelynä ja joskus myös aikuinen on apuna, jos lapsi tarvitsee rohkaisua ja tukea kerrontaansa.



Mitä sitten saa tuolla maksullisella versiolla tästä sovelluksesta? Jos sovellukseen ostaa Director´s Pass:in, saa käyttöönsä kymmeniä eri hahmoja ja taustoja lisää. Lisäksi hahmon voi tehdä mistä vain valokuvasta, eli animaatioon on mahdollista laittaa lapsi seikkailemaan ja myös taustan voi tehdä omasta valokuvasta, jolloin vaikkapa päiväkodin pihalla voi seikkailla mitä ihmeellisimpiä otuksia, vaikka lapsen itse piirtämiä.

Mukavia tarinankerrontatuokiota!

Riikka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti