maanantai 12. syyskuuta 2016

Kiertolaisen elämää


Päiväkotiryhmävierailut saivat viime vuonna erinomaisen palautteen ja niiden on toivottu jatkuvan. Kun vielä tällä hetkellä toimin kaupungin ainoana pedamentorina, niin kaikki kaupungin päiväkodit kuuluvat vierailukierrokseeni. Päiväkoteihin on aina mukava mennä, kun kaikissa taloissa otetaan pedamentori niin positiivisesti vastaan. Päiväkotivierailulle mennessään yrittää viedä aina mukanaan jonkun uuden idean tai ajatuksen, mutta usein niiltä myös saa itselle uusia ideoita vietäväksi eteenpäin. Parhaat ideat ovat syntyneet siitä, kun olen keskustellut päiväkodin henkilökunnan kanssa ja ideat lähtevät lentoon.

Monesti toiminnan mallittamista syntyy myös lennosta. Nakertajan päiväkodissa pojat rakensivat Suomi-palapeliä jonka reunalla oli myös erilaisia Suomen luontoon kuuluvia eläimiä. Yksi pojista kysyi: ”Miksi tässä ei ole haisunäädän kuvaa?”. Aikuinen vastais, että haisunäädät eivät taida kuulua Suomen luontoon. Jatkokysymys kuului: ”No missä ne sitten elävät?”. En itsekään äkkiseltään osannut kysymykseen vastata, joten nappasimme iPadin ja Googletimme haisunäädän. Pojalle tuli vielä monta lisäkysymystä haisunäädästä mieleen ja kaikkiin löysimme netistä vastauksen. Hyvä ja erittäin yksinkertainen esimerkki siitä, miten tvt-laitteet voivat olla tavallinen ja hyödyllinen osa päiväkodin arkea, kunhan ne ovat saatavilla.



Monessa päiväkotiryhmässä olemme lasten kanssa aloittaneet iPadin käytön ihan alkeista. Mm. ”Miten tablettia käsitellään?”, ”miten se aukeaa?”, ”mikä on pääsykoodi?”. Kun alussa säännöt on sovittu ja käyty läpi selkeästi, niin niitä on helppo palata muistelemaan myöhemmin. Suunnitelmissa on myös tehdä pilottipäiväkotien kanssa yhteistyössä lyhyitä ohjevideoita iPadin käsittelystä QR-koodien taakse, jolloin niitä voi lapsi omatoimisestikin kertailla. Valokuvaamisen harjoittelu on myös usein ensimmäisten opeteltavien asioiden joukossa. Mielestäni on erityisen tärkeää jo alusta alkaen keskustella siitä, kenestä voin ottaa kuvan. Hyviin tapoihin kuuluu pyytää kaverilta lupa kuvan ottamiseen. Jos haluan muokata kasvokuvaa, niin teenkö sen omalla vai kaverin kuvalla? Kun näitä asioita käsitellään jo päiväkodista asti, niin hyvät tavat ja säännöt valokuvien oton, käytön ja muokkaamisen kohdalla varmasti opitaan.

Olen pitänyt useita koulutuksia tämän syksyn aikana eri aihealueista henkilöstön toiveiden mukaan. Koulutuksiin ilmoittautuneet ovat olleet innokkaita ja kiinnostuneita oppimaan uutta ja kouluttajan näkökulmasta se on erittäin hieno juttu. Välillä jää miettimään, että miten saisi heidätkin innostumaan, jotka eniten oppia, tietoisuutta ja kannustusta tarvitsisivat. Esiopetusryhmissä suhtautuminen tvt-laitteisiin ja niiden pedagogiseen käyttämiseen on jo lähes pelkästään positiivista, koska suurin osa heistä on jo vuoden käyttänyt iPadeja ryhmässä ja tietää sen mahdollisuudet. Nyt kun toiminta on laajentunut koskemaan koko varhaiskasvatusta, niin uudelleen tulee vastaan viime syksyltä tuttuja kommentteja, että pitääkö noita koneita tuoda päiväkotiinkin, eikö riitä, että lapset pelaavat kotona. Onneksi yleensä keskustelemalla ja käyttömahdollisuuksia esittelemällä mielipiteet pehmenevät ja suhtautuminen muuttuu positiivisemmaksi.  Omien kokemusten mukaan myös se on ”käännytystyössä” tärkeää, että mentori menee ryhmiin ja mallittamalla näyttää, mitä laitteilla voi tehdä ja miten niiden avulla saa toimintaan lisää uudenlaista sisältöä.

Esiopetuksen pilottipäiväkodit kokoontuivat ensimmäisen kerran viime viiikolla. Paikalla olivat viimevuotiset ja uudet toimijat. Kerrattiin, mitä olimme tehneet viime vuonna ja ideoitiin vähän, että mitä lähdemme kehittelemään tämän vuoden projektiksi. Hyvä porukka on meillä kyllä kasassa ja ideoita, ajatuksia ja intoa riitti! Esiopetuksen pilottipäiväkodit tekivät tiivistä yhteistyötä viime vuoden ja samalla linjalla on tarkoitus jatkaa eteenpäin. Yhdessä tekemällä saa ideat jalostumaan ja tulokset ovat paljon hienompia kuin yksin puurtamalla.



Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti