Kajaanin Vasu17 Osaksi arkea – Kajaanin malli –hanke on
loppusuoralla. Päiväkodinjohtajille pilottitoimintaa esitellessä ja
hankeraporttia kirjoittaessa katse kääntyi taaksepäin. Mitä olemme saaneet
aikaan?
Hankkeen alkaessa uusi valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma
julkaistiin ja sitä lähdettiin työstämään paikallisesti. Kajaanissa koottiin
luvuittain työryhmät, joihin kuuluivat päiväkotien johtajat, varhaiskasvatuksen
hallinto, pedamentorit, varhaiskasvatuksen erityisopettajia ja muuta
vapaaehtoista vahaiskasvatuksen henkilöstöä. Pedamentorit olivat lähes kaikissa
ryhmissä sihteereinä ja olivat myös Kajaanin vasun kirjoitusvastuullisia.
Uuden vasun myötä lähdimme myös kartoittamaan Kajaanin
varhaiskasvatuksen nykytilaa ja sen kautta miettimään, mihin suuntaan kannattaa
suunnata. Pedamentorit tekivät päiväkodeille kyselyjä, joiden kautta herättelimme
yksiköitä miettimään omaa toimintakulttuuriaan ja myös sitä, mitkä asiat ovat
kunnossa ja mitkä asiat vaativat ehkä mietintää. Miksi toimimme niin kuin
toimimme? Onko tälle toimintamallille pedagogisia perusteita vai onko niin vaan
aina toimittu? Pedamentorit toteuttivat myös lapsihaastattelun, jossa kysyimme
lapsilta mikä on päiväkodissa kivaa, onko heillä kavereita, leikkivätkö
aikuiset heidän kanssaan jne. Näin saimme myös lasten äänen kuuluviin
vasu-prosessissa.
Uutta vasua on tehty myös huoltajille tutuksi esitteen muodossa. Varhaiskasvatuksen hallinnossa oli erittäin tehokas varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija, joka työsti pedamentorin avustuksella huoltajille suunnatun esitteen varhaiskasvatussuunnitelmasta. Esitteet jaettiin kaikille Kajaanin varhaiskasvatuksen asiakasperheille kotiin tutustuttavaksi. Nyt olemme saaneet esitteestä myös käännöksiä ja se löytyy myös englannin-, venäjän- ja arabiankielisenä.
Hyviä koulutuksia järjestettiin Kajaanin ja koko Kainuun
varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Saimme kouluttautua mm. osallisuuden,
positiivisen pedagogiikan, oppimisympäristöjen ja sensitiivisen
vuorovaikutuksen asioista. Koulutuksia oli paljon, mutta kaikkiin niihin
osallistuneena voin todeta, että erittäin hyviä koulutuksia ja kouluttajia
saimme Kajaaniin!
Kajaanissa jatkettiin myös hyväksi koettua pilotointimallia.
Pilottiryhmiä koottiin aiheista leikki, vuorohoito, pedagoginen dokumentointi,
tvt alle 3v. ryhmissä, tvt 3-5v. ryhmissä ja tvt esiopetuksessa. Jokaiseen
pilottiryhmään otettiin 3-4 vapaaehtoisesti ilmoittautunutta päiväkotiryhmää
mukaan. Mukaan lähti lopulta yhteensä 19 ryhmää kehittämään omaa toimintaansa.
Kunkin aihepiirin pilottiryhmät kokoontuivat noin kerran kuukaudessa miettimään
ja keskustelemaan oman aihepiirinsä asioista. Palavereissa jaettiin hyviä kokemuksia,
välillä purettiin turhautumista, tutustuttiin ajankohtaiseen materiaaliin
aiheesta ja sovittiin ja suunniteltiin yhteistyötä. Kehittäminen lähti oman
ryhmän tarpeista käsin, eli ei ollut edes tarkoitus, että kaikki tekevät samaa,
vaan kaikki kehittävät omaa, omien tarpeidensa mukaisesti.
Pilottitoimintaa esitteleviä julisteita:
Pedamentorin rooli näiden pilottien työskentelyssä oli
toiminnan kokonaisvaltainen koordinointi. Pedamentori vieraili kaikissa
ryhmissä ainakin kerran ja pyynnöstä useamminkin. Tvt-pilottiryhmissä vierailin
noin kerran kuussa, koska niissä tarvitsee enemmän rinnalla kulkevaa opastusta.
Pedamentori toimi myös kaikkien pilottiryhmien palavereiden kokoonkutsujana ja
vetäjänä.
Pilottitoiminnasta saatu palaute on ollut erittäin
positiivista. Matkan varrella saattoi välillä tuntua siltä, ettei aika ja
resurssit riitä, mutta kuitenkin loppujen lopuksi kaikki pilotteihin
osallistuvat ryhmät ovat olleet tyytyväisiä siihen, että ovat lähteneet mukaan.
Oman työn kehittäminen ja uuden oppiminen ovat palkitsevia. Kiitosta kuului
erityisesti siitä, että piloteissa toimittiin yhteistyössä toisten päiväkotien
kanssa ja siitä, että pedamentori oli ulkopuolisena tahona tukena, apuna ja
ideoijana matkan varrella. Aika huikea palaute oli myös se, että uuden
oppimisesta oli innostuttu niin paljon, että se oli nostanut työhyvinvointia!
Pedamentori koulutti lähes kaikki Kajaanin varhaiskasvatusyksiköt
uuden vasun keskeisimmistä sisällöistä. Koulutusta tarjottiin niin kaupungin
päiväkodeille, yksityisille päiväkodeille kuin perhepäivähoitajillekin.
Koulutuksesta sai hyvät perustiedot uudesta vasusta ja koulutuksen lopuksi
osallistujat haastettiin pienissä ryhmissä miettimään, mitä osallisuus,
pedagoginen dokumentointi ja leikki merkitsee oman yksikön toiminnan kannalta
ja miten niitä voisi edelleen kehittää. Koulutuksista saadun palautteen
perusteella, osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä koulutuksen antiin.
Pedamentori oli myös aina paikalla päiväkodinjohtajien
kokouksissa, jossa hän esitteli ja keskustelutti johtajia uuden vasun teemoista
Paljon on tarvetta yhteiselle keskustelulle ja pohdinnalle. Hyvien ideoiden,
ajatusten ja käytänteiden jakamiselle tarvitsisi vielä huomattavasti enemmän
aikaa. Päiväkodin johtajien mielipiteitä ja ajatuksia kuultiin ja kuunneltiin
kehittämistyössä. Uusimpana yhteistyön tuloksena mainittakoon Kajaanin
kaupungin ohjeistus katsomuskasvatukseen, jota lähdettiin pohtimaan ja
työstämään oph:n ohjeistuksen pohjalta.
Päiväkodin johtajan rooli on mielestäni merkittävin yksittäinen
tekijä kehittämistyössä. Aikaa löytyy siihen, mikä koetaan merkittäväksi ja
tärkeäksi. Johtajalla on valta esimerkiksi mahdollistaa työntekijän pääsyn
palaveriin tai koulutukseen ja sitä kautta edistää uutta. Toisaalta taas jos
johtaja ei koe asiaa kovinkaan merkitykselliseksi, niin usein käy niin, että
aikaa ei silloin asialle löydy. Päiväkodin johtajiin kohdistuva ”käännytystyö”
on siis mielestäni merkittävin yksittäinen tekijä kehittämisessä. Jos saa
johtajan ymmärtämään asian tärkeyden, niin sen jälkeen henkilöstön mukaan
saaminen onkin jo huomattavasti helpompaa!
Paljon on tehty ja iso osa jää tässäkin vielä kertomatta. Nyt on aika kuitenkin pedamentorin kiittää yhteistyöstä kaikkia niitä tahoja, joiden kanssa minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Yksin ei kukaan saa paljon mitään aikaan, yhdessä ideoinnissa ja tekemisessä on voimaa! Kiitos!
Aurinkoista kesää toivotellen,
Riikka
P.S. Vaikka minun onkin tullut aika jättää pedamentorin tehtävät, voin ilokseni kertoa, että hanketyö Kajaanissa jatkuu syksyllä uusin tuorein ideoin ja voimin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti