tiistai 12. joulukuuta 2017

Kajaanin varhaiskasvatuksen kehittämiskuulumisia


Joulu lähestyy ja samalla tietysti syyskausi lähenee loppuaan. Kajaanissa Vasu17 -hanke ja kehittämistyö etenee suunnitellusti ja koko ajan on suunta vahvasti eteenpäin!
Kajaanin varhaiskasvatuksessa on jo muutaman vuoden ajan ollut eriaiheisia pilottiryhmiä ja kokemukset niistä on ollut erittäin hyviä. Pilotoinnissa keskeistä on se, että muutamat ryhmät kokeilevat uusia juttuja ja kuvaan kuuluu myös se, että kaikki kokeilut eivät ole niin onnistuneita kuin toiset. Pilotoinnin jälkeen hyvät ja toimivat ratkaisut pyritään sitten levittämään koko Kajaanin varhaiskasvatuksen ja tietysti erilaisten some-kanavien kautta myös valtakunnallisesti hyödynnettäviksi! Erityisen positiiviseksi kokemukseksi Kajaanissa on noussut tiivis yhteistyö eri pilottiryhmien välillä.
Kajaanissa on tällä hetkellä pilottiporukat aiheista: leikki, pedagoginen dokumentointi, alle 3v. tvt, 3-5v. tvt, esiopetuksen tvt ja vuorohoito. Eri aiheiden ryhmät kokoontuvat noin kerran kuukaudessa juttelemaan kokemuksistaan ja jakamaan tietoa ja tukemaan toisiaan kehittämistyössä. Kaikilla tvt-ryhmillä on joko menossa tai suunnitelmissa myös yhteinen tvt:aa hyödyntävä projekti.

Alle 3v. ryhmät ovat tehneet yhteistyössä joulukalenterin, jossa kalenterin luukut ovat QR-koodeja ja niiden takaa löytyy aina joku jouluinen tehtävä, tarina, laulu tai runo. Käytännössä tämä toteutettiin niin, että jokainen kolmesta päiväkodista teki kolme luukkua, jotka jaettiin toisille, eli kaikilla oli sen jälkeen yhdeksän luukkua valmiina. Kuusi luukkua ryhmät suunnittelivat vielä omalle ryhmälleen sopiviksi. Olemme kaikissa näissä pienten ryhmissä kokeilleetkin jo lasten kanssa QR-koodien lukemista ja hyvinhän se pieniltäkin sujuu! J

3-5 –vuotiaiden ryhmässä tehdään toisille ryhmille kukin vuorollaan uutisia. Uutisissa on tähän mennessä ollut kuulumisia omasta ryhmästä, haastatteluja, säätiedotuksia jne. Uutisista ilmoitetaan toisille ryhmille soittamalla FaceTime-puhelu. Varsinaiset uutiset löytyvät yhteiseltä Drive-tililtä. Uutisia tehdessä karttuu  tvt-taitojen lisäksi liittää myös mediakasvatukseen liittyvät taidot, kun lapset pääsevät itse toteuttamaan ja ideoimaan omien uutistensa sisältöjä.
Esikoululaisten tvt-projekti toteutetaan vasta keväällä, mutta suunnitelmat on jo käynnissä täydellä teholla! Kajaanissa on kahtena edellisenä keväänä toteutettu esikoululaisten pilottiryhmien kanssa yhteinen projekti ja kokemukset on niistä olleet niin hyviä, että jatkamme samalla linjalla edelleen. Esikoululaisilla on jo perinteeksi muodostuneena ollut projekteissa yhteiset kohtaamiset ryhmien kesken ja jonkinlainen seikkailu ja samaan suuntaan mennään yös ensi keväänä. Tästä eskarilaisten projektista tarkempia paljastuksia ensi vuoden puolella. Viime vuosina toteutetuista Raksa- ja Patsasteluprojekteista voi kiinnostuneet lukea enemmän Facebookista Esiopetuksen pilottipäiväkodit sivuilta.
Leikkipilottiryhmillä painopistealue on tietysti leikki ja leikkiasioiden miettiminen ryhmässä. Kaikilla leikkipilottiryhmillä leikin asema päivän toiminnoissa on entisestään noussut arvoiselleen paikalle uuden varhaiskasvatussuunitelman mukaisesti. Leikkipuhe on kaikissa ryhmissä myös lisääntynyt ja leikin merkityksestä ja lapsen leikkitaidoista keskustellaan myös huoltajien kanssa esimerkiksi varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluissa. Leikin merkitys ja arvo tunnistetaan ja se näkyy ryhmien toiminnassa. Kaikissa leikkipilottiryhmissä on otettu kokeiluun RALLA-sovellus, joka sisältää leikki- ja kaveritaitojen havainnointimenetelmät. Tässäkin tapauksessa pilottiryhmät kokeilevat ja kokeilun jälkeen tarkoitus on raportoida, oliko sovellus hyödyllinen.

Pedagogisen dokumentoinnin pilottiryhmät keskittyvät nimensä mukaisesti pedagogisen dokumentoinnin kehittämiseen. Nämä ryhmät videoivat toimintaansa säännöllisesti ja aktiivisesti ja hyödyntävät materiaalia pedagogisen toiminnan kehittämisessä. Kuva- ja videomateriaalia hyödynnetään enenevässä määrin myös vasu-keskusteluissa, jolloin voidaan huoltajille paremmin näyttää lapsen taitoja ja osaamista. Vasu-kansion kanteen voidaan liittää QR-koodi, jonka takaa löytyvät kuvia ja videoita lapsesta.




Vuorohoitopilottiin osallistuu Kajaanin ainoa ympärivuorokautinen päiväkoti ja sen kaikki kolme ryhmää. Vuorohoitopilotissa on tarkoitus kehittää vuorohoitoa uuden vasun mukaiseksi. Miten voidaan paremmin huomioida lapsen osallisuus ja yksilöllisyys vuorohoidossa? Esimerkiksi tuohon kysymykseen etsimme vastauksia vuorohoitopilotissa. Vuorohoidon luonne on hyvin erilainen kuin päiväpäiväkotien ja siksi tarvitsemme moneen tilanteeseen juuri vuorohoidolle räätälöityjä menetelmiä.

Kaikissa pilottiryhmissä toiminnan kehittäminen lähtee ryhmän omista tarpeista, jolloin siitä saadaan paras mahdollinen hyöty. Kukin ryhmä miettii itselleen tavoitteita ja yhdessä keskustellen ja toinen toistaan kehittämistyössä tukien edetään niitä kohti. Itse osallistun kaikkien ryhmien toimintaan vetäjän roolissa ja kaikissa ryhmissä on kyllä hyvä tekemisen meininki ja asenne kohdallaan! Tietysti asiaan kuuluu myös se, että kaikki ei aina etene suunnitelmien mukaan ja matkan varrella ilmenee myös muuttujia , mutta niistäkin tilanteista on aina selvitty.

Kajaanin varhaiskasvatuksesta löytyy siis paljon ammattitaitoista henkilöstöä, jolle kehittäminen ja uusien toimintatapojen kokeilu on luonnollinen osa työn tekemistä. Tällä porukalla on hyvä jatkaa kehittämistyötä myös ensi vuonna!



Hyvää Joulua kaikille!


Riikka







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti