”Mitä hyötyä siitä dokumentoinnista oikein on?”

Tämän kysymys kysyttiin minulta yhdessä pitämistäni vasu-koulutuksista. Osa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on kokenut, että kun uusi varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa dokumentoimaan toimintaa entistä enemmän, niin se on vain ylimääräinen työtehtävä, josta ei ole mitään hyötyä omassa työssä. Ja kaiken lisäksi pelkkä dokumentointi ei edes vasun mukaan riitä, vaan dokumenteille tulisi myös tehdä jotain. Toiminta tulee jatkuvasti arvioida ja kehittää, joten pedagoginen dokumentointi onkin yksi keskeisimmistä työvälineistä varhaiskasvatuksessa.

Mitä sitten tekee dokumentoinnista pedagogista? Pedagogisen dokumentoinnista tekee se, että se on reflektiivistä eli tehtyä dokumenttia tarkastellaan ja sen perusteella tehdään pedagogisia havaintoja, arvioidaan toimintaa ja kehitetään toimintaa dokumentista saadun tiedon perusteella. Dokumentteja voivat olla valokuvat, videot, lasten piirustukset, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma jne. Dokumentoinnin tapa on vapaa, mutta tärkeää on, että tehtyjen dokumenttien perusteella varhaiskasvatuksen laatu paranee!

Kajaanissa on syksyn aikana tehty läpimurto siinä, että monessa päiväkotiryhmässä toimintaa dokumentoidaan videoinnin avulla. Olen tehnyt kohtalaisen paljon ”käännytystyötä” asian suhteen ja nyt työ on selvästi alkanut tuottaa tulosta. Ensin muutama ryhmä innostui kokeilemaan toiminnan videointia ja niistä ryhmistä saatuja hyviä kokemuksia oli taas helppo kertoa eteenpäin ja pikkuhiljaa yhä useampi ryhmä innostui ja uskaltautui kokeilemaan videointia toiminnan kehittämisen menetelmänä.

Edelleen kohtaan myös kauhistuneita katseita, kun ehdotan johonkin uuteen ryhmään videointia. Olen pyrkinyt madaltamaan kynnystä sillä, että kehotan videokuvaamaan ensin lyhyen pätkän omaa toimintaa ryhmässä ja katsoo videon ihan yksin ja poistaa sen jälkeen videon, eikä siis näytä sitä kenellekään muulle. Todennäköisesti ensimmäisellä kerralla videosta huomaa olennaisina asioina vain sen, että hiukset on huonosti ja paita rytyssä ja oma ääni kamala, mutta kun pääsee tästä itsensä ulkoisesta arvioinnista ylitse, voi alkaa huomioida erittäin kiinnostavia ja tärkeitä asioita ryhmän toiminnasta, vuorovaikutuksesta, osallisuudesta, aikuisten paikoista, pedagogiikasta, leikistä, leikkitaidoista jne. Yksi video voidaan siis katsoa useita kertoja ja näkökulmaa vaihtamalla aina oppia jotain lisää.

Niissä ryhmissä, jossa toiminnan videointia on palaute ollut pelkästään positiivista. Ne varhaiskasvattajat, jotka ovat katsoneet omaa ja/tai ryhmän toimintaa ovat oppineet itsestään varhaiskasvattajana, lapsista ja koko ryhmän toiminnasta lisää ja näin ollen kehittyneet paremmiksi varhaiskasvattajiksi. Oman ryhmän pedagogiikaa on huomattavasti helpompi kehittää silloin, kun tuntee ryhmän jäsenet ja tiedostaa toimintatavat. Videolta on mahdollista havainnoida myös ne asiat, jotka menevät meillä ohi ryhmässä toimiessa. Silloin meidän huomio jakautuu luonollisesti moneen eri asiaan ja on mahdotonta huomata jokaista yksityiskohtaa. Yhdeltä videolta taas voi tarkastella montaa eri asiaa. Yhdellä katselukerralla voidaan tarkkailla erityisesti vuorovaikutusta, seuraavalla osallisuutta ja kolmannella vaikka aikusten paikkoja ja toimintatapoja eri tilanteissa.

Kuka sitten ehtii kuvata. Lapsiryhmät ovat isoja ja aikuisten määrä rajallinen. Harvalla ryhmällä on varaa ”uhrata” yhtä aikuista kuvaustelineeksi. Videointi kannattaakin tehdä niin, että laittaa esim. tabletin hyllyn päälle kuvaamaan ihan itsekseen. Munakennosta saa esimerkiksi loistavan kuvaustelineen ja olipa yksi päiväkoti keksinyt kehittyneemmän version ja ottanut kirjatuen uusiokäyttöön iPad-kuvaustelineeksi. Konstit on monet ja mielikuvitus rajana! Kun kuvaaminen ei vaadi henkilöstöresursseja ja kohtuuttomia valmisteluja, niin kuvaamisen todennäköisyys ja säännöllisyys kasvaa huomattavasti.

Videoiden katsomiseen tulee myös tietysti varata aikaa. Videoista ei ole hyötyä, jos ne jäävät vain tabletin kuvavirtaan. Päiväkodit ovat tämän suhteen tehneet monenlaisia ratkaisuja. Joissakin on tiimin jäsenet vuorollaan ja itselleen sopivana aikana katsoneet esim. ruokailutilanteesta otetun videon ja sen jälkeen ollaan yhdessä keskusteltu havainnoista. Tulos on saattanut olla, että kaikki ovat havainneet ja kiinnittäneet huomiota eri asioihin ja asioista on päästy keskustelemaan monesta eri näkökulmasta. Joissakin päiväkodeissa tiimipalaverin aluksi katsotaan video jostakin ryhmän tilanteesta ja sen jälkeen on keskusteltu aiheesta ja mietitty toiminnan kehittämistä. Ei varmaan ole yhtä oikeaa tapaa sille, miten pedagoginen dokumentointi tulisi järjestää, jokainen voi räätälöidä omalle tiimille sopivan mallin.

Kajaanissa hyödynnetään kuvausmateriaalia myös lapsen vasua laatiessa ja huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. On usein helpompi näyttää kuvasta tai videosta lapsen leikkiä, taitoja ja huolen aiheitakin, kun voidaan kuvien ja videoiden kautta katsoa ja sitä kautta keskustella eri asioista.

Jos ryhmässä dokumentointi valo- tai videokuvaamalla on vielä uusi ja opeteltava asia, kannattaa lähteä liikkeelle pienin ja konkreettisin askelin. Tiimissä voidaan sopia, että jokainen kuvaa aluksi viikon aikana kaksi valokuvaa tai jollekin kuukaudelle voidaan sopia että jokainen tiimin jäsen kuvaa yhden videon jne. Ajatuksena on se, että tavoitteita ei aluksi laiteta kovin suuriksi, jotta niistä jokainen selviää ja kenellekään ei tule sellainen tunne, että uutta asiaa tulee kerralla liikaa. Lisäksi tavoitteissa kannattaa olla konkreettinen määrä, jolloin voidaan viikon tai kuukauden lopussa tarkistaa onko kaksi kuvaa tai yksi video otettu. Kun kuvaamisesta alkaa tulla tapa, niin määriä voidaan isontaa ja sitä kautta kehittyä koko ajan paremmaksi pedagogiseksi dokumentoijaksi. Pääasia on, että kaikki lähtevät liikkeelle ja ottavat dokumentoinnin haltuun!

Mukavaa syksyä ja syylomaa!

Riikka