Lapsen osallisuudesta

Mitä lapsen osallisuus tarkoittaa käytännön arkielämässä varhaiskasvatuksessa? Tätä kysymystä on pohdittu uuden varhaiskasvatussuunnitelman äärellä, onhan osallisuus keskeinen käsite varhaiskasvatuksen perusteissa. Lisäksi täällä Kajaanissa on sovittu osallisuuden olevan kaupungin yhteinen teema, jonka näkökulmasta varhaiskasvatuksen arkea ja toimintakulttuurin kehittämistä erityisesti jatkossa tarkastellaan.
Onko osallisuus sitä, että lapsi saa itse päättää kaiken? Tämän kysymyksen kautta ovat monet varhaiskasvatuksen työntekijät osallisuutta pohtineet. Osallisuudessa ei ole kysymys vapaan kasvatuksen vallankumouksesta eikä siitä, että lapsi ei tarvitsisi aikuisen ohjausta kehityksensä turvaksi. Osallisuus ei tarkoita turvattomuutta, jota lapsi kokisi eläessään ilman välittävien rajojen olemassaoloa. Osallisuus ei tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan päinvastoin meidän aikuisten sitoutumista läsnäoloon ja kohtaamiseen. Lapsen osallisuuden toteutuminen on pitkälti aikuisen taskussa, josta sen käytäntöön lunastamme kohtaamalla lapsen jatkuvasti ja olemalla hänestä kiinnostuneita. Lapsella on oikeus olla osallinen, oikeus olla näkyvä, oikeus olla vaikuttava henkilö omassa arjessaan nyt ja isommaksi kasvaessaan.
Osallisuus tarkoittaa uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa sitä, että lasten mielipiteitä, näkemyksiä ja aloitteita kuunnellaan ja arvostetaan. Onko toimintakulttuurissamme tilaa lasten äänen kuulemiselle ja sille, että lapsen aloitteet vaikuttavat toimintaamme? Jotta lasten osallisuus toteutuu, tarvitaan ennen kaikkea kiinnostuneita, kuuntelevia ja lapsille läsnä olevia aikuisia. Kaikkia toiveita ja aloitteita ei aina voi toteuttaa, mutta osallisuuden kokemus syntyy jo siitä, että minut nähdään, minua kuullaan ja minusta kiinnostutaan. Että minun ajatukseni on tärkeä. Että minä olen tärkeä.

Osallisuuden kautta lapsi oppii elämästä, yhteisössä toimimisesta, vastuista ja oikeuksista sekä omien valintojen seurauksista, kuten varhaiskasvatussuunnitelmassa sanotaan.

Osallisuus on jokaisen lapsen oikeus. Myös hänen, joka ei pysty puhumaan sanojen kielellä. Myös hänen, joka on vielä aivan pikkuriikkinen. Lapsen osallisuus on aikuisen velvollisuus silloinkin, kun lapsi ei omin sanoin voi tuoda itseään esille. Siksi meidän aikuisten on oltava sensitiivisiä ja herkkiä kaikkien lasten suhteen, on tarkkailtava, havainnoitava, tulkittava lasta. On edistettävä jokaisen lapsen yksilöllistä tapaa ilmaista itseään. On keskityttävä lapseen, on oltava läsnä. On tehtävä selväksi, että minä olen tässä sinua varten, sinä olet olemassa minulle ja sinä olet tärkeä.  Ilman sanojakin.

Hyvää kesän odotusta toivottaen,

Irma

Lapsen vasusta

Millainen on hyvä lapsen varhaiskasvatussuunnitelma? Tätä kysymystä jäin erityisesti miettimään Opetushallituksen ensimmäisten Varhaiskasvatuspäivien jäljiltä. KM, VEO, tohtorikoulutettava Noora Heiskanen Jyväskylän yliopistosta ohjasi työpajassaan osallistujien ajatukset lapsen varhaiskasvatussuunnitelmiin omien tutkimustensa pohjalta ja kertoi, että vasukeskustelu on erityisesti vanhempien kannalta usein merkityksellisin ja näkyvin osa vasuprosessin kokonaisuutta. Meille varhaiskasvatuksen ammattilaisille on kuitenkin tärkeää muistaa erityisesti se arki, jota keskustelujen välissä lapsen kanssa elämme. Onhan lapsen vasu meille keskeinen työväline, joka ohjaa arjen tekojamme, kohtaamisiamme ja valintojamme? Onhan lapsen vasu keskeinen elementti, joka elää aktiivisesti mukana arjessamme kasvaen ja kehittyen lapsen mukana? Näkeehän lapsen vasu päivänvaloa muulloinkin, kuin vain kerran vuodessa pakollisen minimin verran lukkokaapista vapauteen kurkistaessaan? Onhan vanhempien kanssa keskustelu olennainen niin olennainen osa arkea, ettei kaikkea sanottavaa tarvitse jättää yhden keskustelun varaan?

Nyt jos koskaan on hyvä aika tarkastella suhdettamme lapsen vasuasiakirjaan ja koko prosessin merkitykseen, kun varhaiskasvatuksen perusteet astuvat voimaan elokuun alusta lukien. Opetushallituksessa tekeillä oleva malli lapsen varhaiskasvatussuunnitelmasta on varmasti odotettu työkalu monissa kunnissa, mutta ajatustyötä lapsen vasuun liittyen on hyvä tehdä kaikkialla. Mikä on uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukainen tarkoitus lapsen vasu-asiakirjalla?

Jatkossa lapsen varhaiskasvatuksen polkua dokumentoidaan pedagogisesti jatkuvasti, ja tämän myötä myös vanhempien tietoisuus lapsen varhaiskasvatusarjesta lisääntyy. Onko lapsen vasu sellainen asiakirja ja työväline, jota on helppo päivittää lapsen oppimisen mukana uusien taitojen karttuessa?

Varhaiskasvatuksen tavoitteet ovat normiasiakirjassa määritellyt. Onko tarpeen käydä lomakkeella ja keskustelussa läpi koko lapsen elämä ja oleminen, mikäli mitään erityistä huolta tai tuen tarvetta ei lapsella ole? Tätä jäin itse miettimään Heiskasen työpajan jälkeen.  Eikä myöskään ole yhdentekevää, millaiselle lomakkeelle lapsen vasu kirjataan. Kuten Heiskanen sanoi, lomake ohjaa meitä kirjaamisessa ja keskustelussa. Siksi onkin niin tärkeää miettiä, mihin ohjaudumme ja millaisin tavoittein. Lomaketta miettiessä kannattaa aluksi miettiä, mitä vasu on ja mitä vasu ei ole. Koska lapsen varhaiskasvatuksen tavoitteet ja sisällöt määrittyvät perusteissa, mikä on olennaista juuri tässä ja nyt ajassa tämän lapsen kohdalla? Katsotaan lasta hyvien vahvuuksien kautta, puhutaan vahvuuksista ja kirjataan ne ylös. Mietitään, mikä on tässä kohtaa lapsen elämää se taito, jonka harjoittelu on ajankohtaista? Ja miten työn alla olevaa taitoa lähestytään lapsen vahvuuksien kautta, miten lapsi parhaiten kyseistä taitoa voi harjoitella ja oppia? Tärkeää on kirjata varsinkin se, mitä me lasta ympäröivät aikuiset teemme lapsen oppimisen hyväksi ja edistämiseksi. Kirjataan aikuisten tekemiset vasuun niin tarkasti ja selkeästi, että tarvittaessa kuka tahansa lapsen kanssa työskentelevä aikuinen ymmärtää, miten hänen on työskenneltävä juuri tämän lapsen kanssa.

Miten lapsen osallisuus vasuprosessissa toteutuu? Mitä sinä haluat oppia? Mitä sinun pitää oppia, mitä taitoja tarvitset, kun kasvat isommaksi? Muistammehan kysyä näitä kysymyksiä lapsilta itseltään?

Ja miten osallisuus toteutuu, jos lapsi ei puhu? Oikeus osallisuuteen ei ole sidoksissa puhetaitoon eikä ikään, jolloin on meidän aikuisten tehtävä varmistaa, että lapsella on ilmaisun mahdollisuus ja keinot käytössään. Ja erityisesti puhumattomien ja kaikkein pienimpien lasten kohdalla suuri merkitys on havainnoilla ja niiden tulkinnalla, kuten Heiskanen työpajassa muistutti.

Tärkeää on pohtia myös oikeanlaisen pedagogisen kirjaamistavan merkitystä. Ei ole yhdentekevää, miten asiat sanomme ja kirjoitamme. Toivottavasti yhdessäkään lapsen vasussa ei jatkossa annettaisi lapselle ”ei pysty, ei osaa” -tuomioita, joiden leima Heiskasen mukaan seuraa lasta pitkän matkaa koulutiellekin. Ongelmakielen sijasta pitää puhua vahvuuksien äänellä.

Valoisia kevätpäiviä toivottaen,

Irma