Vasutyötä ja kuvakätköilyä

Paikallisen vasun työryhmien urakka lähenee loppuaan ja maaliskuun alusta alkaa meidän pedamentoreiden kirjoitustyö vasutekstin lopullisen muodon löytämiseksi. Ryhmissä on herännyt monipuolista kiinnostavaa keskustelua siitä, mikä on meille tärkeää varhaiskasvatuksessa. Samalla olemme iloksemme huomanneet, että aika monet asiat ovat uudessa vasussa jo melko kattavasti kerrottu. Paikallisesti päätettäviin asioihin on noussut meille tärkeitä asioita ja Kajaanin erityispiirteitä. Uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa on helppo peukuttaa! Uusi vasu herättää toki myös pohdintaa, mietteitä ja hieman pelkoa ja ahdistustakin, selviämmekö kaikista näistä vaatimuksista. Itse kuitenkin ajattelen niin, että iso osa uuden vasun asioista on jo tuttua juttua, joita me emme ehkä edes aina ajattele tekevämme. Termistön avaaminen on toki myös tärkeää, mitä on esimerkiksi monilukutaito, osallisuus tai laaja-alainen oppiminen. Ero entiseen on toki huomattava siinä, että uusi vasu on normi, ei suositus, mutta aika moni asioista on sellaista mitä olemme jo tehneet. Erityisen hyvänä asiana uudessa vasussa ja tässä Kajaanin vasutyössä pidän myös sitä, että se laittaa meidät aikuiset ajattelemaan omaa toimintaamme. Miksi me toimimme näin? Onko joku toiminta lapsen edun mukaista vai onko toimintatapa jäänyt elämään vuosia sitten, eikä kukaan edes oikein enää tiedä, miksi näin toimimme.

Uusi teknologia ja sen sisältyminen vasuun herättää myös monenlaisia tunteita. Osa on innostunut asiasta ja osa ahdistuu, kun uusi teknologia on nyt osa koko varhaiskasvatusta. Kuitenkin itse ajattelen niin, että tabletlaitteet ryhmässä avaavat valtavasti uusia mahdollisuuksia dokumentoida ja tallentaa tietoa. Lapset pääsevät tekemään itse ihan uudenlaisia tuotoksia ja pääsevät tallentamaan omia tarinoitaan esimerkiksi animaation muotoon. Päivittäistä toimintaa on helppo dokumentoida tableteilla, mutta tietysti se vaatii sen, että laitteita on saatavilla ja niiden lataamisesta ja muistikapasiteetista on huolehdittu. Esimerkiksi lapsen motorista kehitystä voidaan tarkastella siten, että videokuvataan lapsen liikkumista eri tilanteissa. Videoilta on sitten helpompi pysähtyä tarkastelemaan yksittäisen lapsen motorisia taitoja kuin silloin, jos samalla vastaa koko ryhmän toiminnasta. Kajaanissa joissakin päiväkotiryhmistä ollaan myös kiinnostuneita kokeilemaan siitä, että vasu-keskustelussa näytettäisiin vanhemmille videoita ja valokuvia lapsen päiväkotipäivästä. Vanha sanonta ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” toimii mielestäni tässäkin yhteydessä varsin mainiosti!

Me pedamentorit olemme tehneet lapsihaastatteluja viime viikkoina kymmenessä eri päiväkodissa. Haastattelun pohjana käytimme Edivan ”päivähoito lapsen kokemana” – lomaketta. Lasten haastattelut videoitiin ja lapsi pääsi lopuksi itse katsomaan videon ja hyväksymään sen. Lasten haastatteleminen oli mielenkiintoista, mutta samalla huomasi, että aika paljon on myös itsellä opettelemista, mitä, miten ja millä sanoilla kysytään. Ymmärtääkö lapsi kysymyksen oikein, onko kysymyksessä jotain outoja sanoja ja onko hänen mielenkiinto jossakin muussa asiassa kysymyksiä esittäessä. Vastauksissa korostui leikin merkitys ja tärkeys lapsen päivässä. Myös kaverit ja toiset lapset nousivat kyselyssä esille: ”ei ole kiva, jos kukaan ei leiki mun kaa” tai vastaavasti parasta on se, kun päiväkodissa on kavereita ja hyvät leikit.” Mitä teet päiväkodissa aikuisen kanssa?” oli yllättävän vaikea kysymys. Ehkä siinä voisi olla meille päiväkodissa työskenteleville aikuisille peiliin katsomisen paikka. Tuloksia käsittelemme tarkemmin huomenna päiväkodinjohtajien kokouksessa, josta ne siirtyvät taas tarkemmin yksiköihin pohdittaviksi.

Kajaanissa on alkamassa perheitä liikuttava projekti. Suomi 100v. on aiheena kaikissa esiopetusryhmissä tänä vuonna ja syksyllä esiopettajat kokoontuivat miettimään, miten tuo teema voisi näkyä esiopetusryhmien toiminnassa. Palaverissa syntyi ajatus geokätköilytyyppisestä kätköjen etsintäprojektista. Muokkasimme geokätköilyä lapsille sopivammaksi ja sen tuloksena on syntymässä kuvakätköilyprojekti. Sekä kaupungin päiväkodit, että yksityiset päiväkodit ovat jokainen tekemässä kuvarastia, josta löytyy joku Suomi100v. – teemaan sopiva tehtävä. Kuvat ja tehtävät laitetaan QR-koodien taakse ja niitä perheet pääsevät etsimään. Perheille jaetaan maaliskuussa passit, joista kuvavihjeet löytyvät ja joihin koodisanoja kirjataan. Tämä projekti on minusta taas kerran mahtava idea ja ajatus siitä, miten uutta teknologiaa voidaan hyödyntää perinteisen toiminnan tukena. Me pedamentorit olemme tässä projektissa vetovastuussa, mutta suurimman osan käytännön työstä suorittavat päiväkodit. Yhteistyöllä syntyy mahtavia juttuja!

Terveisin Riikka

Vanhemmuudesta ja läsnäolosta

Se on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa, helppoa ja vaikeaa. Vanhemmuus nimittäin.  Kun syntyy lapsi, syntyy elinikäinen suhde, jonka monimuotoisuus on vailla vertaa. Vanhemmuus on laji, johon suunnataan paineita ja ristituulta vähän joka tasolta ja suunnalta. Elämme monimutkaisia aikoja, mutta toisaalta vanhemmuuden ydinresepti on edelleen yksinkertainen. Rakasta, ole turvallinen, aseta rajat, helli ja huolehdi, lohduta ja kannusta, ohjaa ja opasta. Ole läsnä. Läsnäolon taito on ehkä yksi tämän päivän vanhemmuuden suurimmista haasteista. Niin moni asia kilpailee huomiostamme, että ihmekös jos jotain unohtuu. Kunpa se ei olisi lapsi, joka unohtuu. Tällaista viestiä kuitenkin aina välillä kuulee, kun pääsee jakamaan kokemuksia varhaiskasvatuksen työntekijöiden kanssa.


Sain viime viikolla osallistua Kajaanissa koulutukseen, jossa KM, lto Tuula ”Taikamummo” Honkasen mainiossa opissa pääsimme pohtimaan varhaiskasvatuksen sosiaalisia oppimisympäristöjä. Paljon voimme vaikuttaa varhaiskasvatuksessa siihen, millaisessa sosiaalisessa todellisuudessa lapsemme varttuvat, mutta tärkeä sijansa – ensisijainen – on vanhemmilla ja kodeilla tässäkin asiassa. Koulutuksessa käytiin keskustelua, jota soisi käytävän jatkossa myös päiväkodeissa vanhempien kanssa. On syytä pohtia myös läsnäolon kysymyksiä työntekijöiden näkökulmasta – mitkä asiat vievät huomiomme, katkaisevat vuorovaikutuksemme lasten kanssa ja mistä voisimme luopua, jotta ehtisimme ehkä olla enemmän läsnä?

Usein läsnäolossa on kyse pienistä arjen teoista ja valinnoista, joiden merkitystä ei ehkä tule vain ajatelleeksi. Mitä teet, kun tulet hakemaan lastasi päiväkodista? Kohtaatko lapsesi? Otatko syliisi hänet, jolle sinä olet maailman tärkein ja odotetuin? Puhutko puhelimeen tai surffaatko jossain, josta hädin tuskin maltat irtaantua noukkimaan lapsesi mukaasi? Kohtaamisia, joissa vanhemman huomion saa päivän tärkeimmässä tapaamisessa lapsen sijasta puhelin, on työntekijöiden kokemusten mukaan paljon. Jossain päiväkodeissa on jo kyltein kielletty kännyköiden käyttö hakutilanteissa. Toivottavasti se sitten toimii, jos muu ei auta.

Keskusteluun läsnäolosta liittyy usein myös huolestunutta pohdintaa lasten ja vanhempien suhteen luonteesta. Jotkut vanhemmat toimivat mieluummin lapselleen kaverina kuin lapsen elämän raameista vastaavana vanhempana. Rajojen asettaminen ei onnistu ja lapsi joutuu tekemään päätöksiä ja valintoja, joita hänen ei ehkä pitäisi joutua tekemään. Maailma on muuttunut monessa, mutta lapsen perusturvallisuus rakentuu edelleen osaltaan vanhemmista, jotka kykenevät asettamaan elämää hahmottavat ääriviivat lastensa olemiseen ja kasvamiseen. Jos vanhempi pelkää kaikissa käänteissä lapsen mielipahaa ja itkua, ei rajaa saa asetettua millään. Tällöin lapsi joutuu kasvamaan epämääräisessä maailmassa, joka rajattomuudessaan vaikuttaa äärettömältä ja kaoottiselta, turvattomaltakin. Lapsi ei mene rikki siitä, että toisinaan vanhempi päättää ja toimii lapsen puolesta. Kunhan vanhempi myös järkkymättä ottaa vastaan lapsen purkauksen ja antaa lohdun, opettaa pääsemään yli pettymyksestä.

Eikä sitä tarvitse hävetä, että on välillä hukassa vanhemmuutensa kanssa. Tukea ja ohjausta saa varmasti, kun uskaltautuu kysymään. Hyvä väylä asioiden puheeksi ottamiseen puolin ja toisin voi olla esimerkiksi lapsen vasu-keskustelu, jota toivoisi jatkossakin käytettävän myös vanhemmuuden kysymysten pohtimiseen.

Terveisin Irma